Marttyyriämmä

Otsikko kannattaa ottaa huumorilla, mutta Haluan Haluan Haluan- postauksen myötä halusin kirjoittaa vähän samantyyppisestä aiheesta. 

Käsi ylös jos olet joskus ajatellut, että teet paljon enemmän kumppanisi eteen kuin hän sinun eteen. 
Oikeasti kuinka monta kertaa olenkaan ottanut itseeni ja suuttunut, kun olen tuntenut itseni "unohdetuksi" tai vähemmän arvostetummaksi. Kyse on yleensä aivan pienistä asioista. Siitä kumpi tekee aloitteen, oli kyse sitten mistä tahansa. Kumpi siivoa ja laittaa ruokaa enemmän. Kumpi uhraa enemmän omista asioistaan toisen eteen. 
Parasta marttyyrina olemisessa on se, ettet kerro näistä ajatuksista kumppanillesi. Jäät vain miettimään itseksei. Tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi, koska sinä teet aina kaiken ja toinen ei koskaan mitään. 

Tuo uhraaminen on ihan kamala asia. Itse aina ajattelin ja joskus ajattelen edelleen, etä kumppani menee kaiken edelle. Ihan vain siksi, että olet löytänyt jonkun kenestä oikeasti välität ja teet kaikkesi hänen vuokseen ja suhteen eteen. Siis kaiken! 
Tämä voi olla kyse illanvietosta ystävien kanssa, haluankin lähteä aikaisemmin kotiin, koska tiedän miehen viettävän rauhallista koti-iltaa itsekseen. Silloin uhraan ajan ystävieni kanssa siihen, että olisin rakkaani kanssa. TYHMÄÄ! Koska nämä asiat eivät kumpua laisinkaan sieltä, että mieheni haluaisi minun antavan kaiken aikani hänelle. 
Nämä tulevat ihan omasta päästä. Ihan kuin suhde huononisi siitä, että viettäisin aikaa ystävieni kanssa? 
Tämä on sama ilmiö, kun aloittaa parisuhteen ja seurusteleva henkilö yhtäkkiä jättää kaiken muun taakseen. Eihän sen nyt niin pitäisi mennä! 

Ja sitten itken sitä, että mies menee joskus mielummin ystäviensä kanssa ulos, kuin olisi kanssani. Siis mitä? Mikä siinä muka on niin kamalaa? Se ei tarkoita, ettenkö olisi tärkeä ja rakastettu. Parisuhde ei saa mennä sellaiseksi, ettei ole enää omaa elämää ollenkaan. 

Suutuin ihan kamalasti syksyllä miehelleni. Olin viettämässä ystäväni tupareita, mutten jaksanut lähteä baariin. Viestiteltiin siinä miehen kanssa ja kerroin lähtöaikeistani. Hän totesi, että älä nyt taas feidaa ystäviäsi, vietä ny kivaa iltaa siellä. Otin itseeni, pahasti. Miten niin, älä feidaa ystäviäsi? Tuntui ihan kamalalta. 
Mies ei ollut tarkoittanut sitä pahalla, mutta itse takerruin sanaan "taas". 


Mikä tulee aloitteen tekemiseen, on vähän kinkkinen juttu. Tästäkin ollaan puhuttu miehen kanssa. Monta kertaa olen heittäynyt marttyyriksi sen suhteen, että minä teen aina kaikki aloitteet kaikkeen. Että et varmasti muuten välitä musta, koska et ole ehdottanut pitkään aikaan mitään yhteistä tekemistä, sen sijaan teet ystäviesi kanssa aina kaikkea. Miksi? Nuo oli lähinnä omat ajatukset hyvinkin pitkän ajan. 
Sitten sanoin suoraan, kuinka pahalta tuntuu välillä, että minä olen aina se, joka ehdottaa deitti-iltoja tai yhteisiä helliä hetkiä. Että minä teen aina ruokaa, mutta milloin olet viimeksi yllättänyt minut illallisella? 
Riidaksi sekin meni, mutta hyvällä tavalla. 

Rakkaalleni täytyy antaa krediitit siitä, miten hän on muuttunut alkuaikoihin verrattuna. Nykyään hän kuuntelee ja ymmärtää enemmän. 
Kun olimme tapelleet aloitteen tekemisestä, karkasin Ikeaan shoppailemaan ja jätin miehen ajattelemaan asioita. Kotiin tullessani, hän tarjoutui hieromaan jalkojani ja auttamaan ruuanlaitossa. Hän ehdotti yhteistä tekemistä ja tunsin, että nyt on viesti mennyt perille. 
Sen jälkeen on mennyt hyvin. 

Mitä me opimme marttyyrina olemisesta? Älä ole. Sen sijaan puhu, puhu, puhu. Puhu ongelmista, mitkä tulevat vastaan. Kerro miltä tuntuu. Älä hyökkää, selitä. Kulutat vain omaa päätäsi siihen, kun negistelet ajatuksia, jotka loppujen lopuksi ovat vain turhaa jauhamista. Suurin osa suhteen ongelmista tulee siitä, ettei omista ajatuksista kerrota, vaan jäädään niitä sitten vatvomaan omaan päähän. Sehän se vasta asioita pahentaakin. 

Toki, ongelmiin tarvitaan yleensä kaksi. Ei minä ole vain se paha, osaa mieskin olla ihan hirveän jäärä ja ärsyttävä. Varsinkin ennen. Nykyään menee niin hirveän hyvin (koputan puuta). Minä en ole marttyyri, ainakaan niin paljoa ja mies koittaa kuunnella, kun jotain asiaa on. Niin se suhde vaan siitä pyörii eteenpäin. 
Meidän parisuhteen suurimmat ongelmat ovat kuitenkin lähteneet suurimmaksi osaksi meikäläisen aloitteesta, heh. Sitä se on, kun ylianalysoi ja miettii turhia asioita liiaksi. 
Mutta niinkuin sanoin, puhukaa. Se on todistetusti paras lääke kaikkiin ongelmiin. 


Sekavaa kirjoitusta, eikö? Tästä kumpusi yksi hauska aihe seuraavaan postaukseen. Se tulee ensiviikon viikonloppuna, sillä arkipäivät pyörivät hirveän kiireen ympärillä. 

Ihanaa sunnuntaita kaikille!